Untitled Document

Koska olet tällä sivulla olet varmaankin harkitsemassa uuden perheenjäsenen liittymistä laumaanne. Pennun hankinta on usein tunneasia, mutta valinta koiran hankinnan ja oikean rodun osalta vaatii järkeä. Älä siis sorru tunteellisuuteen vaan punnitse asioita eri kanteilta ja mieti tarkkaan päätöstänne ja sen motiiveja. Vaikka olettekin hankkimassa pentua, olette kuitenkin hankkimassa koiraa, joka on suurimman osan elämästään aikuinen. Etsi mahdollisimman paljon tietoa eri roduista ja niiden ominaisuuksista. Mikään rotu ei ole täysin terve ja pelkästään ihana, vaan kaikilla roduilla on myös negatiiviset puolensa. Moni asia koiran hankinnassa on sattuman kauppaa, monta mahdollista murhetta voit kuitenkin välttää harkinnalla. Älä siis hätäile, vaan anna päätöksellenne aikaa muhia.
   
   
Olette siis päätyneet siihen ratkaisuun, että teille tulee koiranpentu. Vielä ennen kasvattajalle soittamista, miettikää seuraavia asioita:
  » Oletteko valmiita vastuuseen mitä koira tuo tullessaan?
  » Ovatko kaikki perheenjäsenet samaa mieltä koiran ottamisesta?
  » Ymmärrättekö, että päävastuu koirasta tulee aina olla perheen vanhemmilla?
  » Onko teillä aikaa koiralle? Yksinäinen koira on onneton koira.
  » Oletteko valmiit sitoutumaan koiraan koko sen eliniän, 10-15 vuotta?
  » Onko teillä tarpeeksi aikaa ja energiaa kouluttaa koirasta yhteiskuntakelpoinen kaveri?
  » Pystyttekö tarjoamaan koiralle tarpeeksi lenkkeilyä, touhua ja virikkeitä - joka päivä?
  » Onko teillä taloudellisesti mahdollista huolehtia koirasta ja siitä aiheutuvista kuluista?
  » Oletteko valmiita hoidattamaan koiran eläinlääkärillä tarpeen vaatiessa?
  » Pystyttekö hoitamaan koiran turkkia itse tai maksatteko trimmauksen kahdesti vuodessa?
  » Jos teillä on lapsia, ymmärtävätkö he ettei koira ole lelu vaan elävä, tunteva olento?
  » Ymmärrättekö, että koira voi aiheuttaa kotonanne tuhoja tai pitää meteliä?
  » Onko koiralle varattuna hoitopaikka mahdollisten matkojen tms. ajaksi?
   
Jos pystyit vastaamaan kaikkiin kysymyksiin "kyllä", tilanteenne on ihanteellinen. Jos taas kysymyksissä oli asioita joita joudut vielä pohtimaan, kannattaa koiran ottoa harkita uudelleen hieman myöhemmin. Kaikilla koirilla, myös Australianterriereillä on rodulle tyypillisiä, muista roduista poikkeavia ominaisuuksia, jotka eivät sovi kaikkien elintapoihin. Ota mahdollisimman hyvissä ajoin selvää rodun fyysisistä ja persoonallisista piirteistä. Yritä päästä tapaamaan mahdollisimman monia rodun edustajia elävässä elämässä - muista kuitenkin, että jokainen koira on persoona, jonka luonteeseen ja käytökseen vaikuttavat niin sen vanhemmat, kasvattaja kuin kasvatuskin.
   
   
Australianterriereille yleensä tyypillisiä ominaisuuksia:
  » Luonne: yhteiskuntakelpoinen, lempeä ja ystävällinen, mutta silti peloton ja itsevarma
  » Lapsiystävällinen ja lasten kanssa erittäin kärsivällinen
  » Leikkisä ja huumorintajuinen
  » Melko vahva metsästysvietti (mm. pienjyrsijät ja käärmeet)
  » Ketterä ja vahva työkoira
  » Kokoonsa nähden valtava ponnistusvoima
  » Tarvitsee omistajaltaan paljon huomiota, toimintaa ja liikuntaa
  » Valpas ja aina valmiina toimintaan
  » Haluaa osallistua perheen puuhiin ja olla mukana kaikessa toiminnassa
  » Vahtii tarmokkaasti omaa reviiriään, ilmaisee tulijat haukkumalla
  » Halu miellyttää omistajaansa
  » Melko helposti koulutettavissa
  » Saattaa olla tapaturma-altis, ei aina ymmärrä omia fyysisiä rajoituksiaan
  » Saattaa protestoida esim. merkkailemalla sisälle
 
 
 
Sitten on aika pohtia muutamia muita asioita:
  » Onko tuleva koiranne uros vai narttu?
  » Onko värillä väliä?
    Ausseja on kahta väriä: yksivärisiä punaisia, sekä kaksivärisiä blue & tanejä.
  » Aiotteko harrastaa koiranne kanssa jotakin, esim. tokoa, agilityä tai näyttelyitä?
  » Jos kasvattajalla ei juuri nyt ole haluamaamme pentua, oletteko valmiita odottamaan?
  » Kiinnostaako teitä sijoituskoira? Miksi?
   
Kun nämä asiat on mietittyinä, on aika ottaa kasvattajaan yhteyttä. Ennen numeron näppäilemistä tai sähköpostin kirjoittamista on syytä ottaa huomioon että useimmat kasvattajat ovat aivan tavallisia ihmisiä perheineen, lapsineen, töineen sekä muine harrastuksineen - he eivät välttämättä päivystä puhelimen tai tietokoneen vieressä jatkuvasti. Rehellinen ja rotuun perehtynyt kasvattaja vastaa kuitenkin mielellään mahdollisimman pian asiallisesti esitettyihin kysymyksiin liittyen niin rotuun, sen terveyteen kuin pentuihin ja pentueen vanhempiinkin.

On kohteliasta esitellä itsensä selkeästi ja kertoa millä asialla olet. Kerro rehellisesti perheestänne, olosuhteista joihin olette koiraa ottamassa, sekä se minkälaista koiraa etsitte ja mihin tarkoitukseen. Kasvattajilla ei aina ole kotia etsiviä pentuja ja yleensä vielä harvemmin aikuisia koiria, mutta voit aivan hyvin tiedustella myös mahdollisia tulevia pentuja jo hyvissä ajoin.

Monet kasvattajat kutsuvat ihmiset kotiinsa keskustelemaan ja tutustumaan koiriinsa. Jos pennut ovat vielä kovin pieniä, ette vielä ensimmäisellä tapaamisella välttämättä pääse katsomaan itse pentuja ollenkaan. Jatkossa riippuu monesta asiasta kuinka usein pääsette mahdollista pentuanne tapaamaan ennen luovutusta - pienimpänä rajoitteena tuskin se, että tunnollisella kasvattajalla on kädet hyvinkin täynnä kasvavien pentujen kanssa. Olkaa kuitenkin paikalla sovittuna aikana tai ilmoittakaa hyvissä ajoin, mikäli myöhästytte. On myös syytä ilmoittaa välittömästi, mikäli suunnitelmiinne tulee muutoksia, ettekä pääsekään paikalle tai mikäli jostakin syystä koiran ottonne lykkääntyy tai peruuntuu kokonaan tai päädyttekin kenties toisen kasvattajan kasvattamaan pentueeseen.
   
Mistä sitten tunnistat hyvän kasvattajan?
  » Kasvattaja kuuluu rotuyhdistykseen, sekä on Suomen Kennelliiton (SKL) jäsen
  » Kasvattaja rekisteröi kaikki kasvattamansa pennut SKL:n rekisteriin
  » Kasvattaja tutkituttaa koiriltaan silmät ja polvet
  » Kasvattaja käyttää jalostukseen ainoastaan terveitä koiria
  » Kasvattaja tarkastuttaa pennut eläinlääkärillä ennnen luovutusta
  » Kasvattaja ei luovuta alle 7 viikkoisia pentuja
  » Kasvattaja käyttää SKL:n myynti- ja sijoitussopimuksia
  » Kasvattaja suosittelee kaikille kasvateilleen rodunomaisia terveystarkastuksia
  » Kasvattaja kertoo avoimesti rodun ja koiriensa terveydentilasta
  » Kasvattaja kertoo myös rodun negatiivisista ominaisuuksista
  » Kasvattaja antaa pennun mukaan kirjalliset hoito-ohjeet
   
 
Kasvattajan koiriin liittyen, sinun tulisi
  » tulla kutsutuksi kasvattajan luo katsomaan hänen koiriaan
  » nähdä yleensä ainakin pentueen emä, joskus pääset näkemään myös isän
  » nähdä onnellisia, ystävällisiä, terhakoita, häntäänsä heiluttavia pentuja
  » löytää puhtaat ja turvalliset olosuhteet koirille
   
Myös kasvattajilla on toiveita ja ajatuksia pentujen tulevaisuudelle. Jos toiveenne ja motiivinne koiran hankinnalle kohtaavat kasvattajan ajatukset pentujen tulevaisuuden suhteen, on loppu oikeastaan teidän ja kasvattajan henkilökemioista kiinni. Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä samalla aaltopituudella olemista, jotta yhteistyö tulevaisuudessa on mahdollisimman jouhevaa. On helpompaa soittaa kasvattajalle ja kysyä neuvoja häneltä, jos "puhutte samaa kieltä" ja intressinne koiraa koskien kohtaavat.

Sitten kun olet tehnyt kaiken kunnolla ja hätiköimättä, harkinnut, pohtinut, tutkinut ja vertaillut eri vaihtoehtoja, on enää se paras hetki edessä: Oma pentu tulee kotiin - onnea yhteiselle taipaleelle!
   
Lisätietoja Australianterriereistä:
  » Teillekö Australianterrieri?
  » Usein kysyttyjä kysymyksiä -FAQ
  » Australianterrierin rotumääritelmä
  » Australianterrierin historiaa
  » Australianterrierin terveys
  » Käärmekoira Australiasta ei välitä joutenolosta
  » Australianterriereiden jalostuksen tavoiteohjelma