TERHIERIN KENNEL

Jalostuskoirien tuntemus kasvattamisen kivijalka (Julkaistu Aussi-lehdessä 4/2007)

Terhierin kennelin emännän Terhi Oksasen päivistä ei huisketta puutu, aviomies ja kohta kolmilapsinen perhe, muutama terhakka aussi, kissa ja vielä rakenteilla oleva omakotitalo maalla pitävät hänet täystyöllistettynä. Tulevaisuuden projektikseen Terhi nimeää myös pihansa muutostyöt lähinnä Saharan autiomaata muistuttavasta näystä Eedenin puutarhaksi. Lukeminen, miehen kanssa moottoripyöräily, sekä myöhemmin taas ratsastaminen ovat koiraharrastuksen lisäksi hänelle tärkeitä rentoutumismuotoja. ”Olen ensimmäinen suvustani, joka harrastaa koiria ”vakavammin”, muut ovat tyytyneet siihen ”normaalina pidettyyn” yhteen tai kahteen lemmikkikoiraan. Vaikka koiratouhu onkin tietyllä tavalla minulle elämäntapa, se on kuitenkin vain yksi osa elämääni. Aussit ovat minulle rakas harrastus, eli niiden parissa puuhaamisen pääsääntöinen tarkoitus on olla rentoa ja hyvää mieltä tuottavaa. Sain kennelnimeni vuonna 1998 ja koirat ovat meidän perheessämme ensisijaisesti minun harrastukseni. Mieheni Sami ei ole varsinainen koiranäyttelyaviomies, mutta hoitaa toki mallikelpoisesti kotijoukkomme näyttelyreissujeni aikana. ”Lapsemme pitävät pentujen kanssa peuhaamisesta ja koirien kanssa ulkoilemisesta, ja reippailun jälkeen sohvallamme pötköttääkin sikin sokin ja sulassa sovussa koko perhe: niin koirat, lapset, mies kuin perheemme uusin tulokas, kissa.”

-Lapsuudenkodissamme on aina ollut isoja uroskoiria. Ensimmäinen muistamani koira on dalmatiankoirauros Otto, jonka kanssa tein jo reilusti alle kouluikäisenä unohtumattomia karkureissuja. Perheemme ensimmäinen ”pikkukoira”, australianterrieri olikin melkoinen muutos. Sain 13-vuotiaana Sinimarjan Cillan (MVA Ymsens Yarranbat – MVA Sinimarjan Anastasia), myöhemmin Cilla muutti kanssani ensimmäiseen omaan asuntooni. Cillan saapuminen perheeseemme mullistikin koko perheemme koiraharrastuksen, rotuvalintaamme meidän kenenkään ei ole tarvinnutkaan sen koommin miettiä uudelleen. Cilla oli tietyllä tavalla elämäni koira – olihan se ensimmäinen kosketukseni rotuun. Se oli pieni ja pippurinen, mutta todella kiltti. Harrastimme Cillan kanssa nuorten tyttöjen innolla omatoimista tokoa ja agilityä, kävimme myös muutaman kerran näyttelyissä. Ulkoisesti Cilla ei ollut mikään tähti, mutta sisältä täyttä kultaa. Se eli täysin terveenä pitkän ja vauhdikkaan elämän ja kuoli yllättäen kotona 14-vuoden ikäisenä ilman mitään aikaisempaa sairastelua. Vielä viimeisinä vuosina sitä luultiin nuoreksi koiraksi, koska edes rouvan partakarvat eivät ehtineet sen vauhdissa harmaantua.

Leppoisaa koiranelämää

-Koiriemme normaalielämä on aika leppoisaa. Ne viettävät kaiken aikansa kanssamme, ihan kuten kenen tahansa lemmikkikoirat. Asumme ihan korvessa, pihastamme noin puolen kilometrin päässä menevällä hiekkatiellä ajaa ohitsemme auto ehkä kerran tunnissa, joten koiramme voivat ulkoilla vapaasti pihamaallamme. Kesäaikaan tämä onkin ihanteellinen ratkaisu, sillä ovat voivat olla auki aamusta iltaan, jolloin koirillamme on vapaa kulku sisälle ja ulos. Pihallamme ja sitä ympäröivillä pelloilla on varsin vilkas eläimistö, koirillamme onkin ollut tekemistä mm. peltojen myyrien, sekä pihapuiden oravien pitämisessä kurissa ja nuhteessa. Peurat ja kurkiparvet ovat olleet vähän liian suuri pala sulatettavaksi, haukkumiset nekin kuitenkin saavat osakseen. Yöt koiramme nukkuvat kuka missäkin, sohvilla ja sängyissä. Ne osallistuvat kaikkiin perheemme touhuihin ja reissaavat kanssamme lomareissuilla. Niiden kanssa ei juuri nyt harrasteta muuta kuin näyttelyitä, ja sitäkin tällä hetkellä kovin rajoitetusti. Kovasta tahdosta huolimatta aikani ei tällä hetkellä riitä esimerkiksi agilityn harjoitteluun.

-Koska haluan pitää koiramääräni kotona hyvin pienenä, kasvatukseni pohjautuu hyvin pitkälti sijoituskoiriin. Minulla onkin muutama koira sijoituksessa, sekä uroksia, että narttuja. Kotona meillä asustaa kasvattajan näkökulmasta hyvin pieni kokoonpano koiria. Ihan ikiomia koiria perheessämme on kolme, kaikki narttuja. Perheemme paronitar on punainen narttu INT & FIN & EST & PL & LTU MVA, EUJW-00, PLJW-00, PZJW-00, BALTW-02 Black Back Orange Blossom, ”Nelli”. Nelli on mittatilaustyönä tehty koira, sillä 90-luvun lopulla etsin itselleni ”täydellistä koiraa” sekä näyttelyihin että jalostuskäyttöön. ”Väärää”, punaista väriään lukuun ottamatta Nelli on juuri sitä mitä hain. Jos minun pitäisi mainita koiristani joku, joka on mielestäni luonteeltaan täydellinen, olisi se ehdottomasti Nelli. Nelli on koira, joka ei edes tiedä olevansa koira, vaan se kuvittelee omaavansa samat oikeudet kuin perheen kaksijalkaiset jäsenet. Nelli on jäänyt kai osa-aikaeläkkeelle, pentuhommat se jättää nuoremmilleen, mutta eiköhän rouva tule aika varmasti piipahtamaan muutaman kerran näyttelyissä veteraaniluokissa.

- Jo Nellin ottaessani tiesin, että haluan niitä lisää. Toivoinkin Nellin blue & tan- tyttären FIN MVA Terhierin Kiss Kiss:in ”Nastan” seuraavan emänsä melko menestyksekkäitä tassunjälkiä ja ihan lupaavasti Nastan näyttelyura näyttäisi alkaneen. Nasta ei voisi perusluonteeltaan olla kauempana Nellistä, mutta on omalla tavallaan varsin erikoinen pakkaus. Nasta kulkee perässäni kuin varjo kaikkialle ja vääntää itsensä vaikka solmuun minua miellyttääkseen. Lisäksi kotonamme asustaa punainen pikkulikka Terhierin Red Pepper, ”Elviira”. Elviiran ei oikeastaan pitänyt jäädä meille, etsinkin sille puolivakavissani kotia, mutta tänne se jäi ja hyvä niin. Elviira on Nastan lemmikki, kukaan ei leiki Elviiran kanssa ilman Nastan lupaa. Nasta yllyttää Elviiran milloin mihinkin älyttömään puuhaan, mutta loppujen lopuksi se on yleensä Elviira joka nauraa. Elviira on aivan unelma luonteeltaan, rauhallinen ja harkitsevainen pyryharakka, pelle joka rakastaa esittää temppujaan. Harmi vain että pikkuprinsessamme Elviira on niin ruma suustaan - se nimittäin latelee äänekkäitä kirosanoja, jos jokin homma ei sitä miellytä. Elviira edustaa koiristamme ehtaa lemmikkiä, sitä ei tulla käyttämään jalostukseen, eikä myöskään näyttelyissä.

Liikkeet ihanneaussin perusta

Terhin mielestä ihanneaussi on ulkonäöllisesti melko helppo kuvailla, sillä rotumääritelmä antaa sille melko tarkat raamit. Se on tietysti tulkintakysymys miten itse kukin rotumääritelmän ymmärtää. Jos hänen pitäisi kuvailla ihannekoiransa yhdellä sanalla, olisi se tasapainoinen.
-Ihanneaussini pystyisi tänä päivänäkin toteuttamaan sen alkuperäistä käyttötarkoitustaan. Siinä ei ole mitään liioiteltua, vaan se on rakenteeltaan kaikin puolin tasapainoinen koira. Se liikkuu vaivattomasti ja ketterästi. Se on tietysti myös terve, sekä fyysisesti, että psyykkisesti.

Liikkeiden merkitystä ei Terhin mielestä voi liiaksi korostaa, sillä oikeanlainen liikunta kertoo rotumääritelmän mukaisesta, terveestä rakenteesta. Juuri liikkeiden takia, hänen ihannekoiransa tuleekin olla tasapainoisesti kulmautunut sekä edestä, että takaa. Sen tulee olla suoraraajainen ja sillä tulee olla kunnollinen eturinta, sekä täyteläinen rintakehä. Hänen ihanneaussillaan tulee olla napakka ylälinja, joka alkaa kauniista kaulasta, kiinnittyy sulavasti hyvin sijoittuneisiin lapoihin ja jatkuu tasaisena hännänkiinnitykseen saakka. Sillä tulee olla mittasuhteiltaan oikeanlainen pää, varustettuna pienillä tummilla silmillä, sekä tiukka ilme. Sen tulee olla väriltään puhdas ja turkinlaadultaan hyvä. Sen tulee olla vahvarunkoinen, ryhdikäs, hyvän kokoinen, sekä tervepäinen.
-Luonteeltaan ihanneaussini on avoin ja iloinen, mutta siinä tulee myös olla ripaus särmää. Se on täynnä virtaa, mutta osaa myös rauhoittua. Sen ei tule olla riitaa haastava, mutta se ei myöskään juokse karkuun tai pyytele anteeksi ja se tulee hyvin toimeen laumassa. Se tekeekin kaiken täysillä, oli kyseessä sitten kukkapenkin kaivaminen, lasten leikkeihin osallistuminen tai vaikkapa agilityradalla juokseminen, se on aina valmis toimintaan. Ausseissa meitä jo alunperin viehätti ja viehättää edelleen sen näppärä koko ynnä iloinen ja reipas luonne; suuri koira pienessä paketissa.
-Aussin tulee tarkkailla valppaasti ympäristöään, vaikka se saattaisi olla näennäisesti unelias. Se ei ole turhan haukkuherkkä, eikä kuumene liiaksi, vaan osaa tilanteen lauettua rentoutua. Se ei jää muistelemaan pahalla eikä kyräilemään. Se ei myöskään etsi jatkuvasti mahdollisuuksia kivuta lauman vallanportaita ylöspäin vaan on tyytyväinen saavuttamaansa asemaan. Aussin luonteessa arvostankin kultaista keskitietä, avointa ja iloista, sosiaalista koiraa, joka on kuitenkin ehta terrieri tarpeen vaatiessa. Luonteissa on nähtävissä kaikkia äärilaitoja, mutta onneksi myös tätä minunkin arvostamaani luonnetta.

-Luonnossa en minäkään ole päässyt ihanneaussiani vielä tapaamaan, tuskin pääsenkään, mutta se on kuitenkin jalostuksellisesti tähtäimessäni koko ajan. En myöskään osaa nimetä vain yhtä koiraa ihanteekseni, sillä jokaisessa koirassa on joku kohta, missä on parantamisen varaa. Mielestäni täydellinen aussi olisikin yhdistelmä monia koiria; tuon koiran luonne, tuon pää, tämän etuosa, tuon liikkeet… Kokonaisuutena lähinnä ihannettani ovat varmaan uros CH Tineetown Takiniteeze ja narttu Black Back Upsidedown, joista ensin mainitun olen toki nähnyt vain valokuvissa. Virheistään huolimatta omista kasvateistani minua miellyttää eniten ”Nasta” eli FIN MVA Terhierin Kiss Kiss.

Suomalaisaussien terveydentila

-Olen sitä mieltä, että vaikka aussista voidaankin vielä puhua terveenä pikkuterrierinä, ei näin tule välttämättä olemaan kauan. Tutkimusten ja fiksujen jalostusvalintojen myötä on saatu hyvin kuriin sekä silmä-, että polvisairaudet. Rodussamme tavataan onneksi vielä aika vähän, mutta kuitenkin yhä enenevissä määrin varsin vakavia, jopa koiran kuolemaan johtavia sairauksia, kuten esimerkiksi diabetes ja epilepsia. Myös erilaiset allergiat ovat lisääntyneet. Terveys ja luonne ovat minulle hyvin tärkeitä asioita kotikoirissani ja kasvateissani. Itse en voisi, enkä edes haluaisi elää kauniin, mutta pissipäisen eläimen kanssa, en myöskään asettaisi lapsiani alttiiksi mahdollisille vaaroille. Elämä sairaan koiran kanssa on lähes aina tavalla tai toisella raskasta, sillä jo itse sairaus yleensä mutkistaa elämää. Sekä sairaan koiran, että sen omistajan elämää kuitenkin helpottaa huomattavasti jos koira on luonteeltaan napakymppi, silloin ei tarvitse sairauden lisäksi enää stressata koiran käytöshäiriöistä.

-Tällä hetkellä koirien runsas tuonti ja niiden melko laajamittainen käyttäminen hieman mietityttää. Minusta on hienoa ja erittäin tärkeääkin, että panostetaan geenipoolin laajentamiseen, mutta mielestäni ei saa unohtaa, että tuontikoirissa on kuitenkin aina suuremmat riskit kuin kotimaisten, tuttujen koirien käytössä. Se, että koira on syntynyt jossakin toisessa maassa, ei tee siitä parempaa. Varsinkin tuontien kohdalla pitäisi malttaa käyttää niitä harkiten ja seurata kriittisesti saamiaan tuloksia, sekä ulkonäkö-, luonne-, että terveyspuolella. Joka tapauksessa soisin kaikkien kasvattajien kiinnittävän vielä enemmän huomiota aussien terveyteen ja luonteeseen. Ihanneluonne on monisäikeinen, ehkä tietyllä tavalla jopa henkilökohtainenkin asia, mutta terveydessä ei saisi olla ihanteena ja tavoitteena kuin vain ja ainoastaan täysin terve koira.

Suomalaisausseilla vahva rotutyyppi

-Pidän rodun ulkonäöllistä tasoa Suomessa hyvin korkealaatuisena, suomalaisten aussien ei todellakaan tarvitse hävetä ulkomaalaisten aussien rinnalla, mutta aina on toki parantamisen varaa. Maamme ausseilla on hyvin vahva rotutyyppi; vaikka koirissa olisikin virheitä, ne pääsääntöisesti tunnistaa australianterrieriksi. Kuten muuallakin maailmassa myös meillä on ongelmia. Suomalaisten koirien jalustalle nostamista tapaa nykyään niin usein, että siihen pilvilinnaan on kovin helppoa tuudittautua ja lakata yrittämästä parempaa.

Terhin mielestä pahimmat rakenteelliset virheet ovat koirien etuosissa. Lisäksi on paljon puutteellisia kulmauksia, takaosat on rakennettu taitavalla trimmauksella runsaista pöksykarvoista ja korkeasta kintereestä. Myös liioitteluun tulisi hänen mielestään kiinnittää enemmän huomiota, koirat kun ovat edelleen melko suuria, ne ovat usein rungoltaan hyvin pitkiä ja kapeita, niillä on pitkät joutsenen kaulat ja pitkät puikulapäät, mikä antaa niistä ehkä liiankin elegantin vaikutelman.

Jalostusohjelma kasvattajan kompassi

Terhin mielestä jokaisella, joka on kasvattanut enemmän kuin yhden pentueen tulisi olla jonkinlainen jalostusohjelma tai -suunnitelma, tavoite, jota kohti pyrkiä. Hänen tapaansa suunnata kohti omaa tavoitettaan on muun kokemuksen lisäksi vaikuttanut niin aktiiviaika Australianterrierikerho ry:n hallituksessa, sekä jalostustoimikunnassa, Kennelliiton jalostusneuvojakurssi, kuin varhaisesta nuoruudesta asti rodun parissa viettämänsä aika.

-Yhtään pentuetta en ole teettänyt vain ”teettämisen ilosta”, vaan lähtökohtana pidän aina sitä, että minun olisi oltava valmis ottamaan kyseisestä pentueestani itselleni koira. Jalostusohjelmalleni tarkat puitteet antaa rotumääritelmä, jota tulkitsemalla tavoittelen ihanneaussiani. Tämä on tähtäimenäni ja pyrkimyksenäni jalostusohjelmaani laatiessa ja sitä toteuttaessa. Matkan varrelle mahtuu tietysti välillä yllätyksiä. Huomioin aina myös uuden informaation, joka voi hetkessä muuttaa suunnitelmat, mutta seuraan siis jalostuksessa kuitenkin punaista lankaani, vaikka välillä sivuraiteilla kävisinkin.

Terhin kasvatustyölleen laatima jalostusohjelma on sekä hänen päässään, että paperilla. Tällä hetkellä heillä eletään jalostuksellista murroskautta, hän on tehnyt muutamia radikaaleja muutoksia suunnitelmiinsa ja uuden tiedon valossa lempannut muutamia suunnitelmiaan romukoppaan. Pentueen suunnittelu on hänelle pitkällinen, jatkuva prosessi, joka on mukana ihan jokaisessa hetkessä. Koska jalostusvalintoja ohjaa faktojen lisäksi tietyllä tavalla myös intuitio, parhaat oivallukset saattavat tulla mieleen yhtä lailla pyykkiä lajitellessa, kuin näyttelykehän laidallakin. ”Teen jalostussuunnitelmia jatkuvasti, en istu varta vasten alas ja päätä ryhtyä suunnittelemaan. Tarkastelen myös hyvin kriittisesti aikaansaannoksiani. Omissa kasvateissani on nähtävissä sekä linja- että ulkosiitosta. Teen mielelläni linjauksia hyväksi havaitsemiini koiriin, joihin toisinaan yhdistän uutta verta. Olen mielestäni yhtä lailla onnistunut kuin epäonnistunutkin molempia tapoja käyttäen.”

Terhillä on jo hyvin aikaisessa vaiheessa jokaiselle teettämälleen pentueelle olemassa jatkosuunnitelma ja jatkosuunnitelmalle varasuunnitelma, mistä jatkaa eteenpäin. Kun pentue on vasta hänen mielikuvissaan, ovat pohdinnatkin tietysti vielä alustavia ja niitä lyödään lukkoon ja tarkennetaan sitä mukaa, kun hän näkee koirien kehittyvän.

-Jalostukseen käytettävien koirien tulee miellyttää minua kokonaisuutena, kokonaisuus on se mikä ratkaisee, yksityiskohtien ollessa toisarvoisia. Jalostuskoirieni tulee olla terveitä, sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Niiden tulee täydentää toisiaan, eikä niissä saa mielellään olla samoja virheitä. Kaikkea ei tietenkään voi saada kerralla, joten kompromissejakin täytyy tehdä, mutta jos en jostakin koirasta pidä, en käytä sitä jalostukseen. En myöskään tietoisesti riskeeraa sairauksien kanssa. Haluan tuntea jalostukseen käyttämäni koirat, sekä urokset, että nartut mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Haluan tietää niiden heikkoudet ja vahvuudet kaunistelematta kaikilta osin; ulkonäöllisesti, terveydellisesti, sekä luonteen puolesta.

Kokonaisuus ratkaisee

Terhin valitessa koiraa itselleen hän kiinnittää huomiota kokonaisuuteen. Koiran tulee olla terve, eikä sen taustoissa saa esiintyä vakavia sairauksia tai virheitä. Koiran sukutaulun pitää tarjota jotakin uutta ja hänen kasvatuslinjoihinsa sopivaa.

-Ensisijaisesti kiinnitän huomiota rakenteeseen ja ryhtiin, lisäksi koirassa tulee olla ”sitä jotakin”. Sen tulee olla luonteeltaan täynnä itseään ja varsinkin pentuna erottua joukosta. Koiran pitää tietysti täyttää myös tietyt ulkonäkökriteerit; tavoitteenanihan on ihanneaussini.

Aikuista koiraa valittaessa hän on tietyllä tavalla jopa vaativampi. Aikuista koiraa valittaessa on tietysti helpompi ollakin kriittisempi, onhan se jo kasvunsa kasvanut ja sen terveydentilasta on jo jonkinlainen käsitys. Aikuisten koirien kanssa on toki aina välillä tehtävä kompromissejakin ja toisaalta, vaikka olisi kuinka kriittinen ja tarkka, oli kyseessä sitten pentu tai aikuinen, voi matkalle osua yllätyksiä, onhan kyse elävistä luontokappaleista.

-Olen tuonut yhteistyössä Mervi Soiletsalon kanssa kolme koiraa ulkomailta. S & FIN MVA Övikspojken av Falchebo ”Kille” oli jalostuslainassa Ruotsista vuonna 2003 ja tuli Suomen muotovalioksi täällä ollessaan. Samalla matkalla toimme myös punaisen narttupennun Vitterklippens Lalang O´Ostrayleyan ”Lara”. Ikävä kyllä Laralla todettiin muun muassa purentavika, joten sitä ei ole käytetty eikä tulla käyttämään jalostukseen. Vuoden 2003 lopulla toimme myös USA:sta blue & tan uroksen Dreamtime´s Holiday Magic ”Rudy”. Harmi, ettei Rudya voi typistetyn hännän vuoksi näyttelyttää Suomessa, se ehti nimittäin aloittaa näyttelyuransa melko lupaavasti alkuperäisessä kotimaassaan USA:ssa.

Kasvattajan juhlaa ja arkea

-Hienoja hetkiä on monia, isompia ja pienempiä. Toivottavasti suurimmat tähtihetket ovat vielä edessäpäin. On vaikeaa nostaa jotain tiettyä tapahtumaa ylitse muiden, tietysti näyttelymenestys ja tittelit lämmittävät. Ehkäpä ne ihan oikeat tähtihetket löytyvät kuitenkin siitä kasvattajan arjesta. Esimerkiksi on hienoa, kun pennun omistaja kertoo saaneensa minulta upean koiran ja haluavat kenties toisen samanlaisen. On myös mahtavaa kun pentue kasvaa ennusteiden mukaan ja tietysti pienen pennun syntymä jaksaa aina sykähdyttää. Arjen pienet asiat ja koirat tekevät monista päivistä minulle tähtihetkiä. On hienoa myös seurata omien kasvattien harrastuksia sellaisissakin koiraurheilun lajeissa, joita en itse harrasta. Kasvateissani on useampia tokon ja agilityn harrastajia, aktiivisimpana ja menestyksekkäimpänä ehkä kuitenkin Terhierin Déjà Vu eli Dessi, joka on omistajansa ja ohjaajansa Mari Rajalan kanssa tehnyt loistavia tuloksia molemmilla saroilla. Suuret kiitokset heille siitä.

-Matkan varrelle on kertynyt niin iloja, kuin surujakin. Toisinaan tie tuntuu hyvinkin kuoppaiselta ja kivikkoiselta, toisinaan meno on sitten sujuvampaa. Yksi asia minkä koen toisinaan haasteelliseksi, on se kuinka olla hyvä ja avulias kasvattaja kaikille pennunomistajille. Ihmiset ja heidän tarpeensa, kun ovat hyvinkin erilaisia, ja kaikille ei vain voi millään olla mieliksi. Mielestäni hyvä pennunostaja onkin terveellä maalaisjärjellä varustettu ihan tavallinen ihminen. Hän tietää mitä on etsimässä ja kertoo sen. Hän on valmis sitoutumaan koiraan koko sen elinajaksi, iloineen ja suruineen. Hän on myös ottanut selvää nimenomaan australianterrierille tyypillisistä asioista, sen luonteesta, sekä esimerkiksi trimmauksen ja turkinhoidon asettamista haasteista. Hän on valmis näkemään vaivaa koiran kasvatuksen ja hoidon kanssa, eikä odota pikkupennun olevan valmis paketti.

Parasta koirat ja pahinta kansantauti kateus

-Kaikkein parasta koiraharrastuksessa minulle ovat itse koirat. Vaikka lopettaisin aktiiviharrastuksen kasvattajana ja näytteilleasettajana, olisi minulla kuitenkin kotona aussi tai kaksi, ehkäpä kolmekin... On ollut myös suuri ilo huomata, että tämä harrastus on poikinut ”elämää suurempia” ystävyyssuhteita, tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa elämä limittyy muutenkin kuin koirien parissa. Mukavia ovat tietysti myös nappiin menneet, hyvässä seurassa matkatut näyttelyreissut, sekä monet uudet ihmiset joihin olen tämän harrastuksen myötä saanut tutustua.

Negatiivista Terhin mukaan on ollut huomata, että sen mikä pitäisi kaikille olla mukava harrastus, näyttää muuttuneen joillakin ihmisillä verenmaku suussa suorittamiseksi, kyynärpäätekniikalla hoidettavaksi elämäntehtäväksi. Unohdetaan, mikä harrastuksessa on tärkeintä – ne koirat – ja käytetään aika ja energia toisten mustamaalaamiseen ja usein perättömien juorujen levittämiseen. Myös kateus, oli siihen sitten oikeasti aihetta tai ei, on hänen mukaansa vuosien varrella lisääntynyt huomattavasti.

Kasvattaja saa oppia aina uutta

-Aloittelevan kasvattajan kannattaa kulkea korvat ja silmät auki. Ime tietoa kuin pesusieni, mutta opettele suodattamaan faktat fiktiosta. Koirien kanssa suosittelen olemaan hyvin kriittinen, sekä omien jalostuskoirien että pentulaatikon väen kanssa. Myös omien koirien virheet tulee huomioida, ei vain niiden kanssakilpailijoiden koirien. Niinpä maltti on valttia. Tähtää korkealle, pienin askelin, mutta muista virittää turvaverkot mahdollisten lipsahdusten varalle. Yksi huippukoira ei tarkoita huippukasvattajaa. Yksi ”susipentue” ei tarkoita huonoa kasvattajaa. Virheistä, myös muiden tekemistä, kannattaa ottaa opiksi, ihan kaikkea ei kannata itse opetella kantapään kautta. Mielestäni kasvattamisesta tekeekin mielenkiintoista juuri se, ettei kasvattajana ole koskaan valmis, sillä aina voi oppia uutta, aina voi pyrkiä parempaan.

-Lisäksi vietä aikaasi koiriesi kanssa, sen sijaan että keskittyisit muiden tekemisten ruotimiseen. Jos huomaat kuluttavasi aikaasi enemmän netissä ja puhelimessa kuin koiriesi kanssa, katsahda peiliin. Nauti koiristasi ja niiden kanssa viettämästäsi ajasta – omat koirasi ovat kuitenkin aina niitä kaikkein parhaita, kaikista ei vain tule, eikä tarvitsekaan tulla näyttely- tai jalostuskoiria!

Teksti: Minna Kaartinen
Lähde: Terhi Oksasen haastattelu
Kuvat: Terhi Oksasen albumista